Ja sitten on vuoro seuraavan julkaisun. Biisi on nimeltään Torilla:
Matti Sakari
Videon julkaisu: Metsä
Nyt on aika ensimmäisen videon. Metsä! Se on hyvä aloitus huhtikuiselle viikonlopulle. Olkaapa hyvät!
7. vuosipäivä
On haastavaa ja kenties tarpeetontakin määritellä tarkasti, milloin aloitin soolourani. Asiaa on kuitenkin kysytty jo useamman kerran. Mietin asiaa. Alkaako ura silloin, kun tekee ensimmäisen biisin, ensimmäisen keikan vai silloin, kun sanoo aloittaneensa soolouran? Samapa tuo, asioita on vaan hauska miettiä. Päivälleen seitsemän vuotta sitten lensin Pohjois-Amerikkaan kiertueelle, joten 7. huhtikuuta 2009 on siis eräänlainen soolourani aloitus.
Kuva sanalla sanoen tien päältä Kanadasta.
Toinen toistuva teema, joka on noussut esille, on edustamani musiikkigenre. Jotta ihmiset tietäisivät tulla keikoille, on syytä kertoa summittaisesti, mitä genreä tekemäni musa edustaa. On helppo sanoa ”musiikki on akustista”, mutta se ei kuitenkaan kerro mitään. Näin ollen olen nimittänyt musiikkiani folkiksi. Se on eräänlaistä folkkia. Kun teen biisiä, niin enhän minä silloin missään nimessä ajattele tekevänsä tietyn genren musaa, mutta jälkikäteen asiaa voi analysoida.
Kun ensi viikon perjantaina on aika julkaista Kiskot -levyn ensimmäinen lohkaisu ”Metsä”, niin kukin kuuntelija voi analysoida lisää, onko kyse folkista vai jostakin muusta. Onko kyse tarkemmin ajatellen folkpopista, stonerfolkista, popfolkista, darkfolkista, postfolkista vai mistä? Pohdinta jatkukoon. Ehdotuksia saa antaa. Voi myös olla analysoimatta.
Ensimmäinen musavideo 15.4.2016
Kun aloitin tehdä omaa levyä, en uskaltanut edes kuvitella, että saisin vielä tehdä videonkin. Kuluvan vuoden ekalla Matti Sakarin keikalla kuitenkin tarjoutui mahdollisuus musavideon tekemiseen. Alla kuva videosta, jonka on ohjannut, kuvannut ja leikannut Suvi Laaninen. Suurin kiitos videosta kuuluu Suville! Biisi on nimeltään Metsä ja se julkaistaan perjantaina 15.4.2016. Biisi on samalla ensimmäinen lohkaisu elokuussa julkaistavalta Kiskot -albumilta.
Olen aiemmin ollut muutamissa musavideoissa mukana, mutta tällä kertaa olin ainoa kuvattava, joten tilanne oli outo. Ennakkoasetelmista huolimatta kuvauspäivä oli tosi jees, sillä kameran toisella puolella oli erityisen mukavaa porukkaa ja siksi kuvaaminen varsin luontevaa. Nyt jäämme odottelemaan tätä ensimmäistä julkaisua.
Tilannekatsaus
Päätin perustaa oman nettisivun, koska mielestäni tällaiset perinteiset kotisivut ovat sympaattisia. En ole aiemmin tehnyt sivuja, joten tämä oli hyvä haaste. Tässä nämä ovat. Tuunailen näitä aina tarpeen mukaan. Jos on jotakin toiveita sivujen suhteen, niin saa lähettää vapaasti palautetta: mattisakarisivu@gmail.com.
Levyn julkaiseminen vie oman aikansa ja nyt näyttää siltä, että levynjulkkari lykkääntynee toukokuulta. Pahoittelut tästä! Ensimmäinen biisi julkaistaan huhtikuussa. Sen jälkeisistä ajoista on vielä epäselvyyttä, mutta ilmoitan heti kun asiat etenevät.
Lisäksi yksi uusi keikka: lauantai 7.5. Mahdollisuuksien tori, Joensuu.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Esimakua tulevasta
Syystalvella 2015 Matti Sakari alkoi soittaa yhdessä Niko Pentikäisen kanssa. Soitto sujui ja kehitys oli nopeaa ja Niko otti biisit haltuun. Esimakua duon yhteissoitosta saa muutamien treenien jälkeen kuvatusta live-trailerista. Pätkästä on aistittavissa jännitystä ja harjoituksen makua, mutta pääasia eli musa kertoo tarvittavan. Traileri sisältää pätkän biiseistä Kalastajankatu 3, Metsä ja Amerikka, jotka ovat tulevan levyn biisimateriaalia.
Ensimmäinen julkaisu
Matti Sakari julkaisi viime syksynä ensimmäisen soolokappaleen, joka on nimeltään Pieni poika. Kappale toteutettiin kansainvälisen OCD-tietoisuusviikon kunniaksi ja julkaisua tuki merkittävästi Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys.