Keskiviikkona 8.8 aloitettiin uuden levyn äänitykset. Kuten äänityksissä yleensä, kaikki ei sujunut kuin toiveissa ja suunnitelmissa. Haasteita oli perinteisesti rumpusoundien kanssa. Lopulta asiat loksahtivat ja päästiin kuitenkin aloittamaan. Alla päivän tunnelmia:

20180808_085930

Kohti studiota Even kanssa. Oikein kutkuttavaa puuhaa, intoa täynnä. Jee!

20180808_100821Ja sitten viritellään Guruilla kamoja. Heikki Marttila äänittää ja toimii äänitysten perämiehenä.

20180808_105957

Tarkkaamosta käsin.

IMG_20180808_140902_352

Rumpusoundien etsimisessä meni hyvä tovi. Kuvassa Sampo, Eve ja Heikki virittelee.

20180808_154720

Ja lopulta Eve ja Sampo pääsivät äänittämään. Hyvältä soundaa!

Moi! En ole viime aikoina paljoa keikkoja tehnyt enkä mitään muutakaan julkista. Sen sijaan olen keskittynyt levyn tekemiseen: ollaan treenattu bändin kanssa, olen hionut biisejä ja pallotellut ideoita tuottajan kanssa. Hiominen ei ole ikinä ollut oma vahvuuteni, joten kiinnostavaa ottaa härkää sarvista ja tehdä asioita eri tavoin. Hiomiseen on kannustanut yhteistyö tuottaja Oona Kaparin kanssa. Toki loistava bändini on omalta osaltaan kannustanut hiomaan asioita.

Minulla on ollut (etenkin nuorempana) sellainen päähänpinttymä, että hiominen on aina pahasta. Ikään kuin asiat ovat miten ovat ja annetaan niiden olla. Olen pitänyt hiomista teennäisenä. Taustalla on ehkä ajatus siitä, että hyvää ideaa ei tarvitse liialti kuorruttaa, vaan se on jo hyvä sellaisenaan. Totta toinen puoli.

Hiominen on asioiden muuttamista ja alkuperäisiin palautumista ja muuttamista ja johonkin näiden välimaastoon asettumista. Tätä levyä tehdessä olen huomannut, että vanhan biisin soittaminen uudella tavalla saattaa tuntua hiton hyvältä. Se on sellaista löytöretkeilyä. Ei kaikki muutokset tosiaan ole mitään täysosumia, mutta ainakin osa. Jos edes muutama biisi astelee eteenpäin, niin se on jo kaiken hiomisen arvoista.

Eilen soitin soolokeikan Laiturilla Joensuussa. Olemme pitkään puhuneet Joonas Aleksin kanssa yhteiskeikasta ja nyt se saatiin vihdoin järkättyä! Paikalla oli hyvin pieni, mutta sitäkin vastaanottavaisempi yleisö. Kiitos Joonas Aleksi, Laituri ja yleisö!! Tänään olisi tarkoitus soittaa Joensuun Kulttuuritorilla.

Tulevat viikot etenevät (toivottavasti) jotenkin näin: heinäkuussa treenataan bändin kanssa valittuja 10 biisiä, elokuun alussa mennään Joensuussa studioon ja studiosessiot jatkuvat Helsingissä kuun lopussa. Syksyllä levyä miksataan ja masteroidaan. Toivottavasti ensimmäinen sinkku tulisi ulos loppuvuodesta!

Eläkää hyvin!

Siltä se näyttää, että tänäkin vuonna tulee kevät. Onpas hienoa ja lohdullista. Valo ja lämpö tuntuu erityisen hyvältä tällaisen pitkän ja kylymän talven jälkeen. Tänään tuli jopa syötyä ulkona jäätelöä! Meidän pihalla on vielä kaksimetriset lumikasat, mutta tätä menoa vappuna on jo vähemmän.

Mesenaattikampanja sujui äärimmäisen hyvin (summa oli lopulta 1962 e)! Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan totta tosiaan kääriä hihat ja alkaa valmistella levyä. Rahaa kertyi sen verran hyvin, että pystyin pyytämään mukaan levyn tuottajaksi huikean Oona Kaparin. Päädyin pyytämään Oonaa mukaan siitä syystä, että olen kovasti tykästynyt Viitasen Piian musaan ja sitä on ollut Oona tuottamassa. Todella mukavaa päästä tekemään yhteistyötä! Jees, tästä tulee hienoa!!

Tällä hetkellä keikkakalenteri näyttää tyhjältä, mikä on oikein tervetullutta, jotta on aikaa ja voimia keskittyä levyn tekemiseen ja biisien hiomiseen. Harjoittelemme toki myös Oudon Toiveen kanssa kesän äänityssessioita varten. Mistä tulikin mieleen, etten ole virallisesti kertonut, että bändin nimi on Outo Toive. Näin on! Meillä oli nimikilpailu Sointulan keikalla maaliskuussa ja siellä ihmiset saivat kirjoittaa nimiehdotuksia paperille. Paras nimi palkittiin ja siksi bändi nimettiin. Jatkossa kun soitamme koko poppoolla tottelemme nimeä Matti Sakari ja Outo Toive.

Mesenaatti-kampanjan aikana oli hauskaa, että moni otti yhteyttä ja oli tavalla tai toisella aktiivinen. Se oli oikein mukavaa. Jos edelleen tulee ideoita, ajatuksia, mitä ikinä, niin ottakaa yhteyttä mattisakarivirallinen@gmail.com. Se oli kivaa, jatketaan samaan malliin.

Ps. Täältä löytyy niiden ihmisten ja yritysten nimet, jotka halusivat vastikkeeksi nimensä nettisivuille ja levyn kansilehtiin: https://mattisakari.com/mesenaatit/.

Kuva Heikki Herranen @ Bar Kaiku, Nilsiä

DSC_7058

 

Olin keikalla Nilsiän Bar Kaikussa pitkäperjantaina. Erittäin hauska ilta ja yllätyin todella positiivisesti. Tässä ystävällisen kuuntelijan äänittämä setin eka biisi Vielä (tänään). Näyttää virheellisesti siltä, että video on väärinpäin.. se kyllä oikaistuu kuuntelun aloittaessa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Nyt kasassa on 1399 euroa, joten minimitavoitteeseen on enää 101 euroa. Aivan huima juttu! Kiitos kaikille osallistuneille ja muuten tukensa antaneille!

Vaikka minimitavoite ehkä (toivottavasti) ylittyykin piakoin, niin myös jatkossa jokainen euro on erittäin tärkeä. Jokainen yksittäinen rahoitus tuntuu hiton hyvältä ja olen jokaisesta tosi kiitollinen. Jos edelleen pohdit osallistumistasi, niin mieti rauhassa. Tässä kuitenkin muutama erittäin hyvä syy:

1. saat rahoillesi hyvin ainutlaatuista vastiketta
2. levystä tulee erinomainen, joten sinusta voi tulla sen ylpeä rahoittaja
3. tarjolla on myös aineettomia vastikkeita (alk. 10e ->)

Kampanja löytyy täältä:
https://mesenaatti.me/campaign/?id=811#single/view

Mainitsin aiemmin sivulauseessa rahoituskampanjasta. Näin se on, että tarvitsen apuanne, jotta saan rahoitettua ensi vuonna ilmestyvän pitkäsoiton. Perisuomalaisesti ajattelin alkuun, että pitäisihän sitä itse kerätä kaikki rahat kasaan. Vähän verta, hikeä ja kyyneleitä -mentaliteettia, tiedättehän.

Kun hauduttelin aihetta, niin tajusin, että hittolainen, yhteisörahoitus olisi ällistyttävä mahdollisuus. Levyn tekemisestä voisi tehdä yhteisöllisemmän jutun. Kaikki halukkaat voisivat antaa oman panoksensa levyn tekemiseksi. Panoksen ei tatvitse välttämättä olla taloudellinen, myös tiedon jakaminen ja muu tuki on äärimmäisen tärkeää.

Yhteisörahoitus on siitä hienoa, että se saattaa mahdollistaa asioita, joita yksin ei pysty saavuttamaan. Kun aloitin valmistella uutta levyä, päätin tehdä asioita vähän eri tavalla kuin tein aiemman levyn kanssa. Yksi asia oli se, että halusin seuraavalle levylle tuottajan. Nyt olen löytänyt levylle erinomaisen tuottajan, joten kyse on vain enää siitä, miten tämä kaikki mahdollistetaan.

Järjestän joukkorahoituskampanjan Mesenaatti.me:n kautta ja kampanja alkaa sunnuntaina 21.1.2018. Nyt kaipaan teiltä ideoita, minkälaisia vastikkeita kaipaisitte, jotta haluaisitte rahoittaa levyn tekemistä. Se on selvää, että t-paitoja ja levyjä saa, lisäksi keikkoja voi tilata ja studioon päästä kahville, mutta mitä muuta? Mikä kiinnostaa? Matti Sakari -tiskirätti? Ei ole huonoja ideoita. 🙂