Tervehdys ihmiset! Hienoa, että on kesä. En ole viime aikoina tänne nettiin mitään kirjoitellut, vaikka aiemmin lupailin olevani aktiivisempi tällä saralla. Lupaukset sikseen. Helposti saattaisi saada sellaisen kuvan, että jos ei someta ja näy netissä, niin musan tekemisen into on jotenkin laantunut. Itselläni se on ehkä päinvastoin; viime kuukausina olen ollut tosi innoissani uusista biiseistä, uusista ajatuksista ja myös niistä muutamista keikoista, joihin oon päässyt soittamaan.
Nykyisellään en pysty olemaan enkä haluakaan olla ajankäytöllisesti niin tehokas, että tekisin sen kaiken, mitä voisin tehdä. Tärkeintä mulle on biisien tekeminen, niiden julkaiseminen ja keikkailu. Muu on aina toisarvoista ja jää siksi osin tekemättä. Jos siis luet tätä ja toteat, että haluaisit auttaa tai tunnet jonkun, joka haluaisi auttaa, niin ilmoitelkaa. Kaikenlainen apu on aina tarpeen, oli kyse sitten keikkojen järkkäilystä taikka kangaskassien painattamisesta.
Pienimuotoisena – mutta erittäin tärkeänä tukena on se, jos kerrot minulle tai jollekin muulle, että tykkäät Matti Sakarin musasta. Minulle se on suuri kunnia ja jollekin toiselle se luo mahdollisuuden kuulla musaa, jota ei luultavasti ole aiemmin kuullut.
Eilen soitimme Kihauksessa Nikon kanssa. Oli hyytävän kylmää, mutta keikka oli hyvä. Yllä muutamia kuvia, jotta saatte käsityksen, mistä oli kyse. Keikkaa seurasi paljon ihmisiä, mikä ilahdutti suuresti. Ja muutenkin Kihauksen päässä järkkäykset olivat priimaa! Kiitos! Saimme jopa oman puhuhuoneen!!
Eilen soitimme uusia biisejä jo enemmän kuin Kiskot-levyn biisejä. Se on hyvä merkki se. Niko on kehitellyt biiseihin makeita juttuja. Jos ei mitään ihmeellisyyksiä ilmene, niin seuraavan kerran meidät näkee lauteilla loppukesästä Joen Yössä.
Kivaa kesää kaikille! Pysytään linjoilla.